Archive for June, 2007

Varaustilaisuuden käänteet yllättivät Koposenkin

Petteri Koponen todellakin varattiin NBA:n varaustilaisuuden ensimmäisellä kierroksella. Espoon Hongan tiedotteen mukaan varaustilaisuuden käänteet tulivat yllätyksenä myös Koposen leirille.

- Onhan tämä aivan uskomaton juttu. Tätä tunnetta on vaikea sanoin kuvailla. Huikeaa, heitti Koponen.

Hämmennystä lisäsi hetkellisesti myös se, että Koposen tuleva NBA-seura osoittautui sittenkin Portland Trail Blazersiksi, joka osti suomalalaisen oikeudet välittömästi varaustilaisuudessa.

Draftin ykkösvaraajana Greg Odenin odotetusti napannut Portland halusi nimenomaan Koposen, mutta seura ei uskaltanut riskeerata tilannetta odottamalla toisen kierroksen 37. varausvuorolle asti. Ainakin Boston Celtics oli jo ilmoittanut, että se on valmis varaamaan Koposen numerolla 32.

Nuorekasta joukkuetta rakentavan Portlandin GM Kevin Pritchard pyysi Philadelphia 76ersiä varaamaan Koposen antaen samalla lupauksen suomalaistakamiehen ostamisesta. Draftille ominaisesti kulissien takana ehti siis tapahtua Koposen kannalta merkittäviä asioita juuri ennen 30. kierroksen varausta.

- En osannut odottaa enää ykköskierroksen varausta, kun Phoenix Sunsin ja San Antonio Spursin varausvuorot menivät ohi. Philadelphia tuli ensin minulle täysin yllätyksenä, sillä enhän ollut käynyt siellä edes näytillä, kertoi Koponen.

Koponen ei tiennyt vielä siinä vaiheessa, että draft-tilaisuutta melkoisesti hämmentänyt Portland oli jo ehtinyt sopia kaupasta Philadelphian kanssa.

- Asia valkeni, kun managerini Marc Cornstein antoi minulle puhelimen, josta vastasi Portlandin GM Pritchard. En edes muista, mitä hänen kanssaan puhuin, sillä olin siksi hämmentänyt, naureskeli Koponen.

Koposen asemaa joukkueessa helpottaa reilusti se, että joukkue varasi ensimmäisellä varausvuorolla tähden, joka vetää puoleensa median ja suuren yleisön suurimman mielenkiinnon. Suurimmat odotukset eivät siis kaadu Koposen niskaan.

Cornstein ilmoitti välittömästi varaustilaisuuden jälkeen Koposelle ja draftia seuranneelle Hongan päävalmentajalla Mihailo Pavicevicille, että he lentävät vielä samana iltana yksityiskoneella Portlandiin. Portlandissa järjestetään perjantaina lehdistötilaisuus, jossa mukana ovat ainakin Oden ja Koponen.

Koponen on ollut Pohjois-Amerikassa jo toukokuun loppupuolelta lähtien, eikä paluusta Suomeen ole vieläkään tarkkaa tietoa.

- Suunnitelmat selviävät varmasti lähiaikoina. Nähtävästi jään pelaamaan tänne kesäliigaa ja palaan Suomeen aikaisintaan heinäkuun puolivälin tuntumassa, Koponen sanoo.

NBA:n kesäliigaa pelataan Las Vegasissa 4.-14. heinäkuuta.

Ei vaan sittenkin Trail Blazersiin…

Otetaanpa komento takaisin. Philadelphia 76ersin kyllä varasi Petteri Koposen numerolla 30, mutta kauppasi tämän oikeudet saman tien Portland Trail Blazersille. Oregonissa on siis Koposen tuleva työpaikka. Aiheesta lisää myöhemmin tänään.

Petteri Koponen 76ersiin!

Petteri Koponen varattiin kuin varattiinkin ensimmäisellä kierroksella NBA:n varaustilaisuudessa. Philadelphia 76ers varasi hänet ensimmäisen kierroksen viimeisellä, 30. varausvuorolla.

Tällä sivustolla palataan aiheeseen lyhyiden yöunien jälkeen, jolloin Koposen ja joukkueen tunnelmiakin jo varmaan kantautuu rapakon takaa.

Se on kuitenkin jo tässä vaiheessa selvää, että ensimmäisen kierroksen varaus takaa Koposelle kahden vuoden sopimuksen. Ensimmäisen kauden palkka on 771000 dollaria (572723 euroa) ja toisen vuoden 828800 dollaria (615658 euroa). Lisäksi sopimuksessa on joukkueen optio kahteen seuraavaan kauteen, mikäli se haluaa maksaa niistä 886600 (658595) ja 1600313 dollaria (1188763 euroa).

Koposkyttäämö haluaa onnitella Petteri Koposta lämpimästi kaikkien aikojen korkeimman suomalaisvarauksen johdosta!

Korjaus, klo 6:21: Koponen kaupattiinkin saman tien Portland Trail Blazersiin.

NBA Draft 2007 -liveblogi

Koposkyttäämössä seurataan NBA:n varaustilaisuuden tapahtumia lähes reaaliajassa. Seuranta alkaa kello kahden maissa ja jatkuu ainakin siihen asti, kun Koponen varataan.

2:03 - Tuomas:

NBA:n varaustilaisuus New Yorkin Madison Square Gardenissa on valmis alkamaan ja tuntosarvet on viritetty visusti siihen suuntaan. Saapa nähdä, miten tässä käy.

2:08 - Tuomas:

Nyt se sitten selvisi, mitä vähän pelkäilinkin, eli itse varaaminen pääsee käyntiin vasta kello 2:30. Olisi varmaankin ollut järkevää nukkua hieman etukäteen. Toivottavasti Petteri Koponen varataan kymmenen kärjessä niin pääsee itse kukin “aikaisin” nukkumaan. Hieman epätodennäköiseltähän se toki vaikuttaa.

Varauksethan etenevät niin, että jokaisella joukkueella on ensimmäisellä kierroksella viisi minuuttia aikaa päättää varaamansa pelaaja ja toisella kierroksella kaksi minuuttia. Luultavasti ajat tullaan käyttämään varsin tarkasti viimeisiin sekunteihin asti, joten ensimmäisen kierroksen etenemisvauhti on siis suunnileen 12-14 varausta tunnissa. Todennäköisimmille Koposen varausluvuille päästään siis parin tunnin kuluessa varaamisen alkamisesta.

2:25 - Tuomas:

Enää viisi minuuttia kun pysyy hereillä niin voi aikanaan lapsenlapsille kehua katsoneensa sitä varaustilaisuutta kun Petteri Koponen varattiin.

2:35 - Tuomas:

NBA:n komissaari David Stern julisti varaustilaisuuden virallisesti alkaneeksi ja Portland Trail Blazersilla on viisi minuuttia aikaa saada kakistettua ulos Greg Odenin nimi.

2:36 - Tuomas:

Ensimäisellä varausvuorolla Portland Trail Blazers valitsee odotetusti kaikkien aikojen vanhimman näköisen 19-vuotiaan, Ohio Staten Greg Odenin (C).

2:41 - Tuomas:

Toisen varauksen haltija Seattlekin saa näköjään koko viisi minuuttia kulumaan siihen, mikä on vielä pienempi yllätys kuin Odenin valinta ykkösenä.

2:42 - Tuomas:

Toisella varausvuorolla Seattle SuperSonics valitsee yhtä odotetusti Texasin Kevin Durantin (SF).

2:47 - Arto:

Seuraavana tulevan Atlanta Hawksin on arvailtu ottavan pointin, joten joko tulee Koponen? ;)

2:49 - Arto:

Metsään mentiin. Kolmannella vuorollaan Atlanta varaa Al Horfordin.

2:49 - Tuomas:

Kolmannella varausvuorolla Atlanta Hawks valitsee Floridan yliopiston Al Horfordin (PF). Tästä siis alkaa kaksinkertaisen yliopistomestarijoukkueen tyhjennys ammattilaismarkkinoille. Jatkoa sille pitäisi olla luvassa varsin pian.

2:54 - Tuomas:

Neljännelä varausvuorolla Memphis Grizzlies valitsee Ohio Staten Mike Conley Juniorin (PG). Conleyn valinnan myötä neljästä ensimmäisestä varauksesta kolme on vain yhden (pakollisen) vuoden yliopistopalloa pelanneita.

2:55 - Tuomas:

Conleyn varauksen myötä Koposeen varsin suuresti ihastuneelta vaikuttanut Grizzlies tuskin varaa enää toista point guardia, eli sinne Koposta varmaakaan ei olla viemässä.

2:58 - Arto:

Memphis varasi siis Koposen ensimmäisen suoran “kilpailijan”. Mike Conley Junioria on arvioitu yleisesti koko varaustilaisuuden parhaimmaksi point guardiksi.

2:58 - Tuomas:

Viidennellä varausvuorolla Boston Celtics valitsee Georgetownin Jeff Greenin, jonka oikeudet on kuitenkin saman tien kaupattu Seattle SuperSonicsille.

3:04 - Tuomas:

Kuudennella varausvuorolla Milwaukee Bucks valitsee kiinalaisen Yi Jianlianin.

3:09 - Tuomas:

Jianlianin taustajoukot eivät halua tämän pelaavan Milwaukeessa, mutta Bucks on ilmoittanut, että joukkue aikoo pitää kiinni varaamastaan kiinalaisesta. Asiaan mitenkään liittymättä täytyy todeta, että kaverin englanninkielentaidot ovat aika heikot. Tai sitten minä en ymmärrä mitään tuon aksentin päälle. Yao Ming taisi tosin aikanaan olla täysi ummikko.

3:12 - Tuomas:

Seitsemännellä varausvuorolla Minnesota Timberwolves valitsee Floridan yliopiston Corey Brewerin. Brewer on toinen pala Floridan mestarijoukkueesta. Itse olisin kuvitellut että Miss Ruotsin poika Joakim Noah olisi mennyt kaupaksi ennen Breweria.

3:16 - Tuomas:

Yi Jianlianin tilanteeseen palatakseni, kun kommenttiosastolla kerran kysyttiin, olen saanut sellaisen kuvan, että Milwaukee ei markkina-alueena miellytä kaverin taustavoimia. 578887 asukkaan Milwaukee on liigan pienimpiä kyliä. Raha ja maine ne kai ovat ne perimmäiset syyt.

3:19 - Tuomas:

Kahdeksannella varausvuorolla Charlotte Bobcats valitsee North Carolinan Brandan Wrightin. Myös Wright on varaustilaisuudessa heti ensimmäisenä sääntöjen sallimana vuonna.

3:23 - Arto:

Pointeista on tähän asti tainnut mennä vain Conley jr., joten vielä ennen Koposta voisi arvata tulevan ainakin Archie Law’n, Javaris Crittenton tai Gabe Pruittn.

3:25 - Tuomas:

Yhdeksännellä varausvuorolla Chicago Bulls varaa jo tämän varaustilaisuuden kolmannen Floridan yliopiston pelaajan, Joakim Noahin (C/PF).

3:27 - Arto:

Kommentaattorit muistivat eräänkin kerran mainita Noahin olevan miss Ruotsin jälkeläisiä.

3:28 - Tuomas:

Täysin koripallon ulkopuolelta täytyy todeta, että a) kaverilla on järkyttävä vaatemaku ja b) tämä on perinyt ulkonäkönsä pääosin isältään, tennispelaaja Yannick Noahilta, eikä siltä ruotsalaismissiäidiltään. Koripalloasioista puolestaan sen verran, että Noah on hyvä lisäys Bullsin joukkueeseen, jossa on muuten palaset hyvin koossa, mutta korin lähistölle tarvittiin vielä korintekovoimaa. Ei sillä ett Noah se suurin pistetykki olisi, mutta silti.

3:30 - Tuomas:

Tuossa tuli muuten tehtyä uusi NBA:n ennätys, kun samasta yliopistojoukkueesta varattiin kolme pelaajaa yhdeksän sakissa. Edellinen ennätys oli muistaakseni 12.

3:33 - Tuomas:

Kymmenennellä varausvuorolla Sacramento Kings valitsee Washingtonin yliopiston Spencer Hawesin (C/PF) ja taas kaupaksi meni vain yhden vuoden yliopistopalloa pelannut pelaaja.

3:34 - Tuomas:

Varaustilaisuutta on nyt tunti takana ja vasta kymmenen varausta on suoritettu. Edessä on siis pitkä yö.

3:34 - Arto:

Atlanta käytti ensimmäisen varausvuoronsa forwardiin, kuten joka kerta viimeiseisen neljän vuoden aikana. Hawksin on kuitenkin arvioitu havittelevan etenkin pointtia joten saapa nähdä kenet valitsevat seuraavaksi yhdentenätoista. Koposen näkökulmasta etenkin nämä valinnat ovat etukäteen mielenkiintoisimpia.

Atlanta on siis vuorossa seuraavaksi jo toistamiseen ensimmäisellä kierroksella.

3:39 - Tuomas:

11. varausvuorolla Atlanta Hawks valitsee Texas A&M:n Acie Law’n (PG).

3:42 - Arto:

Sinne meni sitten seuraava PG, ennen Koposta tuolta paikalta voisi (mockien perusteella) arvailla tulevan vielä pari-kolme kaveria.

3:47 - Tuomas:

12. varausvuorolla Philadelphia 76ers valitsee Georgia Techin Thaddeus Youngin (SF). Useimpien arvioiden mukaan 76ers:in kuviteltiin varaavan Florida Staten Al Thorntonin.

3:54 - Arto:

Seuraavaksi tulee sitten Clippers, jonka FOX Sports veikkaili ottavan Koposen hurjasti neljäntenätoista. Clippers kaipaa PG:tä Sports Illustratedin mukaan jopa eniten ensimmäisellä kierroksella varaavista, joten valinta voisi osuaa johonkin kolmikosta Crittendon, Gabe Pruitt tai jopa Koponen?

3:54 - Tuomas:

13. varausvuorolla New Orleans Hornets valitsee Kansasin yliopiston Julian Wrightin (SF).

4:00 - Tuomas:

14. varausvuorolla runkosarjan viimeisenä päivänä, viimeisenä joukkueena pudotuspelien ulkopuolelle jäänyt Los Angeles Clippers valitsee Florida Staten Al Thorntonin (SF). Tässä kävi luultavasti niin, että PG:n tarpeesta huolimatta Clippers yllättyi, että Thornton oli vielä tässä vaiheessa saatavilla ja valitsi mielestään parhaan jäljellä olevan pelaajan pelipaikasta riippumatta.

4:01 - Arto:

Taas huomaa kuinka ennakkoveikkailut on menneet useassa lähteessä mönkään. Myös kommentaattorit ESPN:llä julistivat Clippersin ottavan PG:n.

Mutta kuten Tuomas yllä sanoi, tilanteet vaihtelevat draftissa todella tiheään ja verkkoon taisi sattua nyt suurempi kala.

4:06 - Tuomas:

15. varausvuorolla Detroit Pistons valitsee Eastern Washingtonin Rodney Stuckeyn (PG/SG).

4:11 - Tuomas:

16. varausvuorolla Washington Wizards valitsee USC:n Nick Youngin (SF/SG).

4:18 - Tuomas:

17. varausvuorolla New Jersey Nets valitsee Boston Collegen Sean Williamsin (PF). New York Knicksin kotihallissa toisen saman talousalueen joukkueen varaukselle buuattiin äänekkäästi.

4:22 - Arto:

Koposen kannalta mielenkiintoisemmat vaihtoehdot ovat taas vähän lähempänä. pienellä varauksella 76ers (21. ja 30.), Suns (24. ja 29.) ja Spurs (28.).

4:24 - Tuomas:

18. varausvuorolla Golden State Warriors valitsee italialaisen Marco Belinellin (SG). Belinelli on Yi Jianlianin jälkeen toinen tässä varaustilaisuudessa varattu USA:n ulkopuolelta tuleva pelaaja.

4:30 - Tuomas:

Hetki sitten julkistettiin kauppa, jossa Portland Trail Blazers saa Steve Francisin ja Channing Fryen ja New York Knicks saa Zach Randolphin, Dan Dickaun ja Fred Jonesin.

4:32 - Tuomas:

19. varausvuorolla Los Angeles Lakers valitsee Gerogia Techin Javaris Crittentonin (PG). Koposen varaaminen on siis taas yhden PG:n lähempänä.

4:35 - Arto:

Lakers varasi siis taas yhden Koposen kanssa ensimmäisen kierroksen paikasta taistelevan PG:n, Javaris Crittentonin.

Koponen on arvostettu parhaillaan jopa tämän draftin viidenneksi parhaaksi pointiksi. Edeltä on mennyt nyt Mike Conley Jr, Acie Law IV ja nyt siis Javaris Crittenton. Ennen Koposta uskoisi tulevan ainakin Gabe Pruitt’n.

4:35 - Tuomas:

Toinenkin tunti on nyt takana. Toisella tunnilla saatiin käsiteltyä vain yhdeksän varausta. Reilun tunnin kuluttua tahti kuitenkin tiivistyy, kun toisella kierroksella varaukseen käytössä oleva aika kutistuu kahteen minuuttiin.

4:37 - Tuomas:

20. varausvuorolla Miami Heat valitsee Colorado Staten Jason Smithin (C). Tässäkö on Shaquille O’Nealille seuraaja haussa?

4:43 - Tuomas:

21. varausvuorolla, ensimmäisen kierroksen toisellaan, Philadelphia 76ers valitsee Ohio Staten Daequan Cookin (SG). Saman tien selvisi myös, että Cook matkaa Miamiin ja Miamin edellisellä vuorolla valitsema Jason Smith päätyykin Philadelphiaan. Miamiin matkaa myös kasa rahaa.

4:46 - Tuomas:

Cook on muuten kolmas varattu Ohio Staten pelaaja. Ohio Statehan hävisi Floridalle kevään yliopistokoripallofinaalissa. Floridalta varattiin kolme pelaajaa yhdeksän ensimmäisen joukossa.

4:49 - Tuomas:

22. varausuvorolla, niin ikään ensimmäisen kierroksen toisellaan, Charlotte Bobcats valitsee Boston Collegen Jared Dudleyn (SF).

4:50 - Arto:

Seuraavaksi Knicksin jälkeen on vuorossa sitten Suns jossa Koponen kävi näyttämässä taitojaan kahteenkin otteeseen. Phoenixilla on kaksi varausta ensimmäisellä kierroksella, ensin numerolla 24. ja myöhemmin numerolla 29. Sunsin arveltiin yrittävän nousta draftissa ylöspäin, mutta nyt siis näyttää että siinä ei onnistuttu ja ennakkoon päätetyt vuorot pysyvät.

Tuossa oikeassa laidassa olevassa utelussa veikkasin muuten Koposen päätyvän Phoenixiin numerolla 24., saa nähdä kuinka käy..

4:52 - Tuomas:

Heh, itsepä veikkasin aivan samalla tavalla Koposta Arizonaan 24. varausvuorolla.

4:54 - Tuomas:

23. varausvuorolla New York Knicks, varaustilaisuuden kotijoukkue, valitsee DePaulin Wilson Chandlerin (F).

4:57 - Tuomas:

Phoenix Suns on vaihtanut 24. varausvuoron rahaan Portland Trail Blazersin kanssa.

4:59 - Tuomas:

24. varausvuorolla Phoenix Suns valitsee Portland Trail Blazersin organisaatioon suoraan matkaavan espanjalaisen Rudy Fernandezin (SG).

5:06 - Tuomas:

25. varausvuorolla Utah Jazz valitsee Ricen Morris Almondin (SG).

5:12 - Tuomas:

26. varausvuorolla Houston Rockets valitsee Oregonin Aaron Brooksin (PG). Koposen varaaminen on taas yhden PG:n lähempänä. Tai oikeastaan kauempanakin, koska Brooksia oli veikkailtu varattavaksi vasta Koposen jälkeen.

5:14 - Arto:

ESPN:llä kommentaattorit kritisoivat Houstonin valintaa ja spekuloivat Rocketsin tarvitsevan enemmän leveyttä PF -osastolle. Lähteestä riippuen Houstoniin veikkailtiin pelaajaa joko PG tai PF -tontilta.

5:18 - Arto:

Pistons taisi valita jo yhden PG:n, joten Koposta lienee turha odottaa tällä pickillä. Detroitin jälkeen tulee Spurs, joka kuuluu näihin Koposta kahteen otteeseen katsastaneisiin.

5:20 - Tuomas:

27. varausvuorolla, ensimmäisen kierroksen toisellaan, Detroit Pistons valitsee UCLA:n Arron Afflalon (SG).

5:25 - Arto:

Phoenix Sunsin jälkeen Koponen on tainnut esiintyä eri Mockeissa toiseksi eniten Spursin valintana. San Antoniolla on tosin valinta toisen kierroksen alkupäästäkin.

Seuraavaksi siis hallitseva mestari.

5:25 - Tuomas:

28. varausvuorolla San Antonio Spurs valitsee brasilialaisen Tiago Splitterin (PF).

5:33 - Tuomas:

29. varausvuorolla Phoenix Suns valitsee Wisconsinin yliopiston Alando Tuckerin (SF), eli Koposen ykköskierroksella varaamisen mahdollisuudet alkava olla lopullisesti mennyttä.

5:35 - Tuomas:

Koposen edellä useimpien arvioiden mukaan on vielä ainakin Gabe Pruitt.

5:36 - Arto:

Ykköskierroksen varaus jää haaveeksi, ellei sitten 76ers yllätä viimeisellä valinnallaan. Koposta on veikkailtu Philadelphiaan parissa eri mockissa.

Jokatapauksessa ensimmäisen kierroksen viimeinen valinta lähtee seuraavaksi.

5:38 - Tuomas:

30:lla ja ensimmäisen kierroksen viimeisellä varausvuorolla Philadelphia 76ers varaa vihdoin Petteri Koposen!!!!11yks.

5:40 - Arto:

Loistavaa! Koponen 76ersiin!

5:40 - Tuomas:

pet-ter-EE COPE-en-nen on virallisesti ykköskierroksen varaus. Tiukalle se meni, mutta Koponen muistetaan kuitenkin tästä lähtien aina ykköskierroksen varauksena; tarkka sija varmasti monen mielistä vuosien varrella unohtuu.

5:43 - Tuomas:

Perjantai 29.6.2007 on sittenkin hieno päivä suomalaiselle koripallolle.

Oma kiinnostukseni tätä NBA:n varaustilaisuutta kohtaan tosin lopahti kyllä saman tien ja poistun yöunille. Kiitos ja hyvää yötä kaikille kanssamme valvoneille. Tästä on hyvä jatkaa Koposkyttäämön taivalta.

5:49 - Arto:

Lähetyksessä kommentaattorit spekuloivat Koposen tulevan ensi kaudeksi eurooppaan kasvamaan, heikkoutena Koposesta kerrottiin kokemuksen puute ja lähetyksen videokooste oli taannoisesta Nike Hoop Summitista. Koponen ilmoitettiin lähetyksessä virheellisesti 21-vuotiaaksi.

Lopetan itsekin tältä iltaa. Kiitokset kaikille seuranneille ja kommentoineille.

Viime hetken tunnelmia ennen draftia

Muutaman tunnin kuluttua Petteri Koposen viime kuukausien uurastus NBA:n varaustilaisuuden tiimoilta tulee päätökseensa. Työt toki eivät siihen lopu, mutta Koposen uran tulevaisuus näyttää taas hieman selkeämmältä.

Espoon Hongan suunnallakin on näköjään ilokseni havaittu tämä sivusto ja sieltä tulleessa lehdistötiedotteessa valotetaan Koposen viime hetken tunnelmia.

– Näytöt on nyt annettu ja edessä on loppujen lopuksi se kaiken ratkaiseva h-hetki. Kieltämättä jännittää, mutta mielialat ovat ihan positiiviset ja toiveikkaat, Koponen sanoo.

Hänen ei tarvitse jännittää uransa tähän mennessä ehdottomasti tärkeintä hetkeä yksin.

- Madison Square Gardenin draft-tilaisuuden taustajoukoissani ovat agentti Marc Cornsteinin ja Hongan päävalmentaja Mihailo Pavicevicin lisäksi äitini ja tyttöystäväni, joilla on tietysti Suomen liput mukanaan, myhäilee Koponen.

Petteri Koponen ei halunnut yksilöidä ennen varaustilaisuutta niitä seuroja, jotka ovat osoittaneet erityistä kiinnostusta häntä kohtaan.

– On parempi, että nimistä ei puhuta tässä vaiheessa vielä yhtään mitään. Sitä ei ikinä tiedä, mitä näissä draft-tilaisuuksissa tapahtuu, joten turha tässä on mennä asioiden edelle.

Huhtikuussa Memphisissä pelatussa Nike Hoop Summit-ottelussa itsensä lopullisesti läpi lyöneellä Koposella on riittänyt kiireitä ja panosta edelleen draftin välittömässä läheisyydessä.

– Tällä viikolla takanani ovat Los Angeles Lakersin, Phoenix Sunsin ja viimeksi keskiviikkona hallitsevan NBA-mestarin San Antonio Spursin workout-harjoitukset. Sain Phoenixiltä ja San Antoniolta kutsun jo viime viikolla uuteen näyttötilaisuuteen.

Toukokuun loppupuolella New Yorkiin matkustaneen ja ensimmäiset kaksi viikkoa agenttitoimistonsa Pinnacle Hoopsin alaisuudessa harjoitelleen Koposen NBA-näytöt ovat olleet paitsi laadukkaita, myös määrällisesti merkittäviä.

- Laskin, että minulla oli 22 päivässä yhteensä 16 yksityisharjoitukset. NBA-seuroja, joille olen näyttöjä antanut, on reippaasti yli 20, Koponen sanoo.

Joulu on jo ovella. Tai pitkäperjantai.

Ensi yönä se sitten on. NBA:n varaustilaisuus nimittäin. New Yorkin Madison Square Gardenissa järjestettävä karkelo alkaa kello 2:00 Suomen aikaa.

Ensimmäisellä kierroksella joukkueilla on kullakin viisi minuuttia aikaa suorittaa valintansa ja varausvuoroista tullaan varmasti käymään kauppaa aivan viime sekunneille asti. Toisella kierroksella varaus on suoritettava kahdessa minuutissa.

Ilmeisesti mikään Suomessa näkyvä tv-kanava ei tilaisuutta televisioi. Yhdysvalloissa sen lähettämisestä vastaa urheilukanava ESPN ja lähetys alkaa kello 1:30 Suomen aikaa. Lähetyksen seuraaminen on täältäkin käsin luultavasti mahdollista netin kautta, jos ei hieman harmaita keinoja kaihda. Joku asioista enemmmän tietävä voisi kommenttiosastolla valottaa käytännön mahdollisuuksia.

Koposkyttäämö seuraa varaustilaisuuden tapahtumia reaaliajassa liveblogin muodossa ainakin Koposen mahdolliseen varaukseen asti.

Korjaus: Varaustilaisuus alkaa kello 2:00 Suomen aikaa eikä kello 3:00, kuten ensin väitin.

Laskeutumispaikkasuosikkeja valitsemassa

Huomenna selviää se, minkä joukkueen palkkalistoille Petteri Koponen ainakin pariksi vuodeksi päätyy. Vaikka veikkailussa hänen laskeutumispaikastaan onkin selkeitä asiantuntijoiden suosikkeja, kysyttäköön asiaa myös tämän sivuston lukijoilta. Mihin mieluiten näkisit Koposen päätyvän?

Itärannikko? Länsirannikko? Vuorille? Aavikolle? Suurkaupunki? Tuppukylä? Suosikkijoukkue? Parhaiden pelaajien opissa? Paras mahdollisuus päästä heti pelaamaan?

Maksimissaan viisi valintaa. Perusteluja voi ja on suotavaa esittää kommenttiosastolla.

Missä joukkueessa tai joukkueissa mieluiten näkisit Koposen pelaavan?

  • Phoenix Suns (54%)
  • San Antonio Spurs (33%)
  • Los Angeles Lakers (15%)
  • Dallas Mavericks (10%)
  • Seattle SuperSonics (8%)
  • Los Angeles Clippers (8%)
  • Portland Trail Blazers (6%)
  • Miami Heat (6%)
  • Utah Jazz (6%)
  • Boston Celtics (6%)
  • Sacramento Kings (4%)
  • New York Knicks (4%)
  • Golden State Warriors (4%)
  • Toronto Raptors (4%)
  • Chicago Bulls (4%)
  • Houston Rockets (2%)
  • Detroit Pistons (2%)
  • Cleveland Cavaliers (2%)
  • Philadelphia 76ers (2%)
  • Milwaukee Bucks (2%)
  • Orlando Magic (0%)
  • New Orleans Hornets (0%)
  • New Jersey Nets (0%)
  • Minnesota Timberwolves (0%)
  • Atlanta Hawks (0%)
  • Memphis Grizzlies (0%)
  • Indiana Pacers (0%)
  • Denver Nuggets (0%)
  • Charlotte Bobcats (0%)
  • Washington Wizards (0%)

vastaajia: 48

Loading ... Loading …

Kerro, kerro kuvastin…

Pohjois-Amerikkalaista koripallomediaa seuratessa ei voi olla törmäämättä lukuisiin mock drafteihin. Mikäkö se sellainen sitten on?

Mock draft on eri asiantuntijoiden, urheilumedioiden tai vaikkapa fanien tekemä listaus, jossa ennustetaan tulevaa varaustilaisuutta. Arvailu pelaajien sijoittumisista drafteissa aloitetaan usein jo varsin aikaisin, välillä jopa vuosia ennen itse varaustilaisuutta. Mitä lähemmäs h-hetkeä tullaan, sitä enemmän eri mockeja ilmestyy ja sitä tarkempia ne ovat. Parhaan ennustuksen tulevan varaustilaisuuden kulusta saakin tarkastelemalla useaa eri mock draftia useasta eri lähteestä.

Nyt kun aikaa varaustilaisuuteen on enää kolme päivää on hyvä aika katsoa kuinka Petteri Koponen on muutamissa mockeissa sijoittunut.

Koposta on veikkailtu eri arvioissa milloin mihinkin; aina Fox Sportsin ensimmäisen kierroksen neljänneltätoista sijalta NBADraft.netin toisen kierroksen puoliväliin. Selvää suuntaus kuitenkin on, että mitä lähemmäs torstain varaustilaisuutta ollaan menty, sitä useammin Koposen nimen on voinut löytää eri mockeista. Vielä muutama viikko sitten Koposta koko varaustilaisuuteen ennustaneita oli vain muutama, nyt ainoastaan ensimmäiselle kierrokselle veikkauksiakin on jo enemmän.

# Lähde Joukkue
14 FOX Sports Los Angeles Clippers
28 MyNBADraft San Antonio Spurs
28 The Philadelphia Inquirer San Antonio Spurs
29 HoopsHype.com Phoenix Suns
29 Sports Illustrated Phoenix Suns
29 Sporting News Phoenix Suns
29 Fanball Phoenix Suns
29 DraftExpress Phoenix Suns
30 NBCSports Philadelphia 76ers
32 CollegeHoops.net Boston Celtics
32 RealGM Boston Celtics
33 ProBasketballNews San Antonio Spurs
39 NBADraft.net Miami Heat

Yllä olevassa taulukossa on vain rajallinen ote eri lähteiden ennustuksista, joissa Koponen on mukana joko ensimmäisellä tai toisella kierroksella. Yleinen mielipide tuntuisi kuitenkin olevan, että todellinen paikka torstaina löytyy joko ensimmäisen kierroksen lopulta tai toisen kierroksen alkupäästä.

Mock draftien lisäksi eri lähteissä on esitetty arvioita siitä, kuinka Koponen sijoittuu tämän vuoden varaustilaisuuteen osallistuneiden oman pelipaikkansa pelaajien kanssa. Varaustilaisuutta pidetään etenkin takamiesten osalta hieman heikkotasoisempana, mikä jo sinällään auttaa Koposen tietä ensimmäiselle kierrokselle. Siinä missä The Philadelphia Inquirer arvostaa Koposen draftin viidenneksi parhaaksi point guardiksi, listaa Sports Illustrated hänet takamiehistä sijalle yksitoista. NBADraft.net pitää Koposta varaustilaisuuden seitsämänneksi etevimpänä pointtina.

Veikkaukset ovat kuitenkin silti vain veikkauksia. Totuus nimittäin on monesti tarua ihmeellisempää.

Koponen takoo kuin seppo Ilmarinen

YLEn mukaan Petteri Koposen tämän viikon ohjelmaan kuuluvat ainakin tänään Los Angeles Clippersin ja huomenna tiistaina Phoenix Sunsin testitilaisuudet.

Keskiviikolle San Antonio Spurs on esittänyt Koposelle kutsun uusintakeikalle, mutta tuon uutisen mukaan kutsun vastaanottaminen on vielä epävarmaa. NBA:n varaustilaisuus järjestetään torstaina. Suomen juhliessa juhannusta Koponen ehti pistäytyä Cleveland Cavaliersin, edellä mainitun Spursin ja Portland Trail Blazersin vieraana.

Noin kovasta ohjelmasta tulee ensimmäisenä mieleen, että ei varmasti ole helppoa pitää yllä parasta mahdollista suoritustasoa päivästä toiseen. Pelkkä matkustaminen on jo varsin brutaalia, sillä Clevelandista on San Antonioon 2021 kilometriä, San Antoniosta Portlandiin 2764 kilometriä, Portlandista Los Angelesiin 1391 kilometriä, Los Angelesista Phoenixiin (vain) 590 kilometriä ja, vaikka jättäisi San Antonion väliin, New Yorkiin varaustilaisuutta varten vielä 3452 kilometriä.

Tähän kun lisää vielä lentoasemilla norkoilun, epäsäännöllisen vuorokausirytmin, joka yöksi vaihtuvan hotellin ja urheilijan kannalta ei-niin-kovin optimaalisen lentoasema-, lentokone- ja hotellisapuskan, täytyy vain ihmetellä, että miten kerrasta toiseen noista testitilaisuuksista kantautuu Koposta kehuvia arvioita.

Koripallon onni on kiekon tappio. Tai jotain.

Varoitus: Seuraa täysin mitättömän kokoiseen tilastopohjaan perustuvaa analyysiä.

Kun Atlanta Hawks varasi 28.6.2000 Hanno Möttölän NBA:n varaustilaisuudessa 40. varausvuorolla, oli pari päivää aikaisemmin tapahtunut jotakin varsin mieleenpainumatonta.

Sen suomalaisille keskimäärin tärkeimmän pohjoisamerikkalaisen urheiluliigan varaustilaisuudessa oli kotimaisten toivojen menestys ollut varsin onnetonta. NHL:ään ei varattu kesäkuussa 2000 yhtään suomalaista ja toisella kierroksellakin kelpasivat vain sellaiset ikiajoiksi suomalaiseen kiekkohistoriaan nimensä painaneet keskinkertaisuuden suurmiehet kuin Teemu Laine ja Tero Määttä, varausvuoroilla 39 ja 41.

Edellisenä vuonna ensimmäisellä kierroksella olivat NHL-joukkueille kelvaneet Jani Rita ja Ari Ahonen. Seuraavina kahtena vuonna löysivät kärkikymmenkössä ottajansa sittemmin paikkansa maailman kiekkohuipulla vakiinnuttaneet Mikko Koivu, Tuomo Ruutu, Kari Lehtonen ja Joni Pitkänen.

Tänä vuonna, päivälleen seitsemän vuotta Möttölän jälkeen, Petteri Koponen oletettavasti varataan NBA:han ensimmäisellä kierroksella tai viimeistään toisen kierroksen alussa. Entäs mitä tapahtui viime viikonlopun NHL:n varaustilaisuudessa? Koko suomalaisrintama tasoitti tietä Koposelle kansikuvapoikanaan ensimmäisenä kotimaisena pelaajana vasta neljännellä kierroksella, varausvuorolla 115 varattu Niklas Lucenius.

Tästä voi siis hyvällä mielikuvituksella varustettu henkilö vetää sen johtopäätöksen, että mikäli Suomi menestyy NBA:n varaustilaisuudessa, ei NHL-toivojen kannata menestyksestä haaveilla. Kai. Tai että NBA-menestykseen vaaditaan kiekon alennustilaa. Tämänhän todistaa sekin, että noina mikkokoivujen ja karilehtosten vuosina Möttölä saikin sitten pelattua itsensä jo ulos NBA:sta.

Oleellisin johtopäätös lienee kuitenkin se, että 2007 tultanee muistamaan jenkkisarjojen osalta täällä pohjolassa koripallon eikä sen lähes kaikkea suomalaista joukkueurheilua hallitsevan jäkiksen eli jääkendon vuotena. Tai, no, sanotaan nyt vaikka että koripallon ja Teemu Selänteen vuotena.