Petterikoposrintamalla on ollut perin hiljaista maanantain uutispläjäyksen jälkeen. Tuolloin Koponen sanoi, että “San Antonio, Portland, Miami sekä pari muuta seuraa ovat kutsuneet minut antamaan lisää näyttöjä. Katsomme agenttini kanssa tarkoin, minne vielä matkustan.” Jenkkilehdistössä yhdeksi todennäköiseksi vierailukohteeksi on mainittu Phoenix Sunsia.
San Antonio Spurs omistaa varausvuorot 28, 33 ja 58. Portland Trail Blazersilla on hallussaan ykkösvaraus sekä neljä toisen kierroksen varausta; numerot 37, 42, 52 ja 53. Miami Heatin varausvuorot ovat numero 20 ja 39 sekä Phoenixillä numerot 24, 29 ja 59.
Sen varaan ei Koponen kuitenkaan voi laskea, että, koska esimerkiksi Portlandilla on aivan liian korkean varausnumeron lisäksi kaukana toisella kierroksella olevia varauksia, sinne ei kannattaisi näytille matkustaa. Varausvuorojen kauppaaminen toisille joukkueille on nimittäin hyvin yleistä ja esimerkiksi juuri Portland voi varausvuorojaan ja pelaajiaan muualle rahtaamalla nousta hyvinkin ykköskierroksen lopulle.
Tällä hetkellä kuitenkin yleinen mielipide vaikuttaa olevan, että Koponen saattaisi kelvata joko Spursille numerolla 28 tai Sunsille numerolla 29. Kummallakin joukkueella on hyvin aikaa odotella Koposen kehittymistä muutama vuosi, sillä point guardeina näillä on todella kovat pelimiehet; Spursilla Tony Parker ja Sunsilla Koposen esikuva Steve Nash.
NBA:n varaustilaisuus pidetään siis tasan viikon kuluttua, joten jenkkilehdistön varaustilaisuushypetys pääsee pikku hiljaa toden teolla käyntiin nyt kun edelliskauden finaalit on kaluttu loppuun. Eiköhän sieltä seasta putoile hieman tiedonmurusia Koposenkin viikko-ohjelmasta ja edesottamuksista.
0 kommenttia