NBA Draft 2007 -liveblogi

Koposkyttäämössä seurataan NBA:n varaustilaisuuden tapahtumia lähes reaaliajassa. Seuranta alkaa kello kahden maissa ja jatkuu ainakin siihen asti, kun Koponen varataan.

2:03 - Tuomas:

NBA:n varaustilaisuus New Yorkin Madison Square Gardenissa on valmis alkamaan ja tuntosarvet on viritetty visusti siihen suuntaan. Saapa nähdä, miten tässä käy.

2:08 - Tuomas:

Nyt se sitten selvisi, mitä vähän pelkäilinkin, eli itse varaaminen pääsee käyntiin vasta kello 2:30. Olisi varmaankin ollut järkevää nukkua hieman etukäteen. Toivottavasti Petteri Koponen varataan kymmenen kärjessä niin pääsee itse kukin “aikaisin” nukkumaan. Hieman epätodennäköiseltähän se toki vaikuttaa.

Varauksethan etenevät niin, että jokaisella joukkueella on ensimmäisellä kierroksella viisi minuuttia aikaa päättää varaamansa pelaaja ja toisella kierroksella kaksi minuuttia. Luultavasti ajat tullaan käyttämään varsin tarkasti viimeisiin sekunteihin asti, joten ensimmäisen kierroksen etenemisvauhti on siis suunnileen 12-14 varausta tunnissa. Todennäköisimmille Koposen varausluvuille päästään siis parin tunnin kuluessa varaamisen alkamisesta.

2:25 - Tuomas:

Enää viisi minuuttia kun pysyy hereillä niin voi aikanaan lapsenlapsille kehua katsoneensa sitä varaustilaisuutta kun Petteri Koponen varattiin.

2:35 - Tuomas:

NBA:n komissaari David Stern julisti varaustilaisuuden virallisesti alkaneeksi ja Portland Trail Blazersilla on viisi minuuttia aikaa saada kakistettua ulos Greg Odenin nimi.

2:36 - Tuomas:

Ensimäisellä varausvuorolla Portland Trail Blazers valitsee odotetusti kaikkien aikojen vanhimman näköisen 19-vuotiaan, Ohio Staten Greg Odenin (C).

2:41 - Tuomas:

Toisen varauksen haltija Seattlekin saa näköjään koko viisi minuuttia kulumaan siihen, mikä on vielä pienempi yllätys kuin Odenin valinta ykkösenä.

2:42 - Tuomas:

Toisella varausvuorolla Seattle SuperSonics valitsee yhtä odotetusti Texasin Kevin Durantin (SF).

2:47 - Arto:

Seuraavana tulevan Atlanta Hawksin on arvailtu ottavan pointin, joten joko tulee Koponen? ;)

2:49 - Arto:

Metsään mentiin. Kolmannella vuorollaan Atlanta varaa Al Horfordin.

2:49 - Tuomas:

Kolmannella varausvuorolla Atlanta Hawks valitsee Floridan yliopiston Al Horfordin (PF). Tästä siis alkaa kaksinkertaisen yliopistomestarijoukkueen tyhjennys ammattilaismarkkinoille. Jatkoa sille pitäisi olla luvassa varsin pian.

2:54 - Tuomas:

Neljännelä varausvuorolla Memphis Grizzlies valitsee Ohio Staten Mike Conley Juniorin (PG). Conleyn valinnan myötä neljästä ensimmäisestä varauksesta kolme on vain yhden (pakollisen) vuoden yliopistopalloa pelanneita.

2:55 - Tuomas:

Conleyn varauksen myötä Koposeen varsin suuresti ihastuneelta vaikuttanut Grizzlies tuskin varaa enää toista point guardia, eli sinne Koposta varmaakaan ei olla viemässä.

2:58 - Arto:

Memphis varasi siis Koposen ensimmäisen suoran “kilpailijan”. Mike Conley Junioria on arvioitu yleisesti koko varaustilaisuuden parhaimmaksi point guardiksi.

2:58 - Tuomas:

Viidennellä varausvuorolla Boston Celtics valitsee Georgetownin Jeff Greenin, jonka oikeudet on kuitenkin saman tien kaupattu Seattle SuperSonicsille.

3:04 - Tuomas:

Kuudennella varausvuorolla Milwaukee Bucks valitsee kiinalaisen Yi Jianlianin.

3:09 - Tuomas:

Jianlianin taustajoukot eivät halua tämän pelaavan Milwaukeessa, mutta Bucks on ilmoittanut, että joukkue aikoo pitää kiinni varaamastaan kiinalaisesta. Asiaan mitenkään liittymättä täytyy todeta, että kaverin englanninkielentaidot ovat aika heikot. Tai sitten minä en ymmärrä mitään tuon aksentin päälle. Yao Ming taisi tosin aikanaan olla täysi ummikko.

3:12 - Tuomas:

Seitsemännellä varausvuorolla Minnesota Timberwolves valitsee Floridan yliopiston Corey Brewerin. Brewer on toinen pala Floridan mestarijoukkueesta. Itse olisin kuvitellut että Miss Ruotsin poika Joakim Noah olisi mennyt kaupaksi ennen Breweria.

3:16 - Tuomas:

Yi Jianlianin tilanteeseen palatakseni, kun kommenttiosastolla kerran kysyttiin, olen saanut sellaisen kuvan, että Milwaukee ei markkina-alueena miellytä kaverin taustavoimia. 578887 asukkaan Milwaukee on liigan pienimpiä kyliä. Raha ja maine ne kai ovat ne perimmäiset syyt.

3:19 - Tuomas:

Kahdeksannella varausvuorolla Charlotte Bobcats valitsee North Carolinan Brandan Wrightin. Myös Wright on varaustilaisuudessa heti ensimmäisenä sääntöjen sallimana vuonna.

3:23 - Arto:

Pointeista on tähän asti tainnut mennä vain Conley jr., joten vielä ennen Koposta voisi arvata tulevan ainakin Archie Law’n, Javaris Crittenton tai Gabe Pruittn.

3:25 - Tuomas:

Yhdeksännellä varausvuorolla Chicago Bulls varaa jo tämän varaustilaisuuden kolmannen Floridan yliopiston pelaajan, Joakim Noahin (C/PF).

3:27 - Arto:

Kommentaattorit muistivat eräänkin kerran mainita Noahin olevan miss Ruotsin jälkeläisiä.

3:28 - Tuomas:

Täysin koripallon ulkopuolelta täytyy todeta, että a) kaverilla on järkyttävä vaatemaku ja b) tämä on perinyt ulkonäkönsä pääosin isältään, tennispelaaja Yannick Noahilta, eikä siltä ruotsalaismissiäidiltään. Koripalloasioista puolestaan sen verran, että Noah on hyvä lisäys Bullsin joukkueeseen, jossa on muuten palaset hyvin koossa, mutta korin lähistölle tarvittiin vielä korintekovoimaa. Ei sillä ett Noah se suurin pistetykki olisi, mutta silti.

3:30 - Tuomas:

Tuossa tuli muuten tehtyä uusi NBA:n ennätys, kun samasta yliopistojoukkueesta varattiin kolme pelaajaa yhdeksän sakissa. Edellinen ennätys oli muistaakseni 12.

3:33 - Tuomas:

Kymmenennellä varausvuorolla Sacramento Kings valitsee Washingtonin yliopiston Spencer Hawesin (C/PF) ja taas kaupaksi meni vain yhden vuoden yliopistopalloa pelannut pelaaja.

3:34 - Tuomas:

Varaustilaisuutta on nyt tunti takana ja vasta kymmenen varausta on suoritettu. Edessä on siis pitkä yö.

3:34 - Arto:

Atlanta käytti ensimmäisen varausvuoronsa forwardiin, kuten joka kerta viimeiseisen neljän vuoden aikana. Hawksin on kuitenkin arvioitu havittelevan etenkin pointtia joten saapa nähdä kenet valitsevat seuraavaksi yhdentenätoista. Koposen näkökulmasta etenkin nämä valinnat ovat etukäteen mielenkiintoisimpia.

Atlanta on siis vuorossa seuraavaksi jo toistamiseen ensimmäisellä kierroksella.

3:39 - Tuomas:

11. varausvuorolla Atlanta Hawks valitsee Texas A&M:n Acie Law’n (PG).

3:42 - Arto:

Sinne meni sitten seuraava PG, ennen Koposta tuolta paikalta voisi (mockien perusteella) arvailla tulevan vielä pari-kolme kaveria.

3:47 - Tuomas:

12. varausvuorolla Philadelphia 76ers valitsee Georgia Techin Thaddeus Youngin (SF). Useimpien arvioiden mukaan 76ers:in kuviteltiin varaavan Florida Staten Al Thorntonin.

3:54 - Arto:

Seuraavaksi tulee sitten Clippers, jonka FOX Sports veikkaili ottavan Koposen hurjasti neljäntenätoista. Clippers kaipaa PG:tä Sports Illustratedin mukaan jopa eniten ensimmäisellä kierroksella varaavista, joten valinta voisi osuaa johonkin kolmikosta Crittendon, Gabe Pruitt tai jopa Koponen?

3:54 - Tuomas:

13. varausvuorolla New Orleans Hornets valitsee Kansasin yliopiston Julian Wrightin (SF).

4:00 - Tuomas:

14. varausvuorolla runkosarjan viimeisenä päivänä, viimeisenä joukkueena pudotuspelien ulkopuolelle jäänyt Los Angeles Clippers valitsee Florida Staten Al Thorntonin (SF). Tässä kävi luultavasti niin, että PG:n tarpeesta huolimatta Clippers yllättyi, että Thornton oli vielä tässä vaiheessa saatavilla ja valitsi mielestään parhaan jäljellä olevan pelaajan pelipaikasta riippumatta.

4:01 - Arto:

Taas huomaa kuinka ennakkoveikkailut on menneet useassa lähteessä mönkään. Myös kommentaattorit ESPN:llä julistivat Clippersin ottavan PG:n.

Mutta kuten Tuomas yllä sanoi, tilanteet vaihtelevat draftissa todella tiheään ja verkkoon taisi sattua nyt suurempi kala.

4:06 - Tuomas:

15. varausvuorolla Detroit Pistons valitsee Eastern Washingtonin Rodney Stuckeyn (PG/SG).

4:11 - Tuomas:

16. varausvuorolla Washington Wizards valitsee USC:n Nick Youngin (SF/SG).

4:18 - Tuomas:

17. varausvuorolla New Jersey Nets valitsee Boston Collegen Sean Williamsin (PF). New York Knicksin kotihallissa toisen saman talousalueen joukkueen varaukselle buuattiin äänekkäästi.

4:22 - Arto:

Koposen kannalta mielenkiintoisemmat vaihtoehdot ovat taas vähän lähempänä. pienellä varauksella 76ers (21. ja 30.), Suns (24. ja 29.) ja Spurs (28.).

4:24 - Tuomas:

18. varausvuorolla Golden State Warriors valitsee italialaisen Marco Belinellin (SG). Belinelli on Yi Jianlianin jälkeen toinen tässä varaustilaisuudessa varattu USA:n ulkopuolelta tuleva pelaaja.

4:30 - Tuomas:

Hetki sitten julkistettiin kauppa, jossa Portland Trail Blazers saa Steve Francisin ja Channing Fryen ja New York Knicks saa Zach Randolphin, Dan Dickaun ja Fred Jonesin.

4:32 - Tuomas:

19. varausvuorolla Los Angeles Lakers valitsee Gerogia Techin Javaris Crittentonin (PG). Koposen varaaminen on siis taas yhden PG:n lähempänä.

4:35 - Arto:

Lakers varasi siis taas yhden Koposen kanssa ensimmäisen kierroksen paikasta taistelevan PG:n, Javaris Crittentonin.

Koponen on arvostettu parhaillaan jopa tämän draftin viidenneksi parhaaksi pointiksi. Edeltä on mennyt nyt Mike Conley Jr, Acie Law IV ja nyt siis Javaris Crittenton. Ennen Koposta uskoisi tulevan ainakin Gabe Pruitt’n.

4:35 - Tuomas:

Toinenkin tunti on nyt takana. Toisella tunnilla saatiin käsiteltyä vain yhdeksän varausta. Reilun tunnin kuluttua tahti kuitenkin tiivistyy, kun toisella kierroksella varaukseen käytössä oleva aika kutistuu kahteen minuuttiin.

4:37 - Tuomas:

20. varausvuorolla Miami Heat valitsee Colorado Staten Jason Smithin (C). Tässäkö on Shaquille O’Nealille seuraaja haussa?

4:43 - Tuomas:

21. varausvuorolla, ensimmäisen kierroksen toisellaan, Philadelphia 76ers valitsee Ohio Staten Daequan Cookin (SG). Saman tien selvisi myös, että Cook matkaa Miamiin ja Miamin edellisellä vuorolla valitsema Jason Smith päätyykin Philadelphiaan. Miamiin matkaa myös kasa rahaa.

4:46 - Tuomas:

Cook on muuten kolmas varattu Ohio Staten pelaaja. Ohio Statehan hävisi Floridalle kevään yliopistokoripallofinaalissa. Floridalta varattiin kolme pelaajaa yhdeksän ensimmäisen joukossa.

4:49 - Tuomas:

22. varausuvorolla, niin ikään ensimmäisen kierroksen toisellaan, Charlotte Bobcats valitsee Boston Collegen Jared Dudleyn (SF).

4:50 - Arto:

Seuraavaksi Knicksin jälkeen on vuorossa sitten Suns jossa Koponen kävi näyttämässä taitojaan kahteenkin otteeseen. Phoenixilla on kaksi varausta ensimmäisellä kierroksella, ensin numerolla 24. ja myöhemmin numerolla 29. Sunsin arveltiin yrittävän nousta draftissa ylöspäin, mutta nyt siis näyttää että siinä ei onnistuttu ja ennakkoon päätetyt vuorot pysyvät.

Tuossa oikeassa laidassa olevassa utelussa veikkasin muuten Koposen päätyvän Phoenixiin numerolla 24., saa nähdä kuinka käy..

4:52 - Tuomas:

Heh, itsepä veikkasin aivan samalla tavalla Koposta Arizonaan 24. varausvuorolla.

4:54 - Tuomas:

23. varausvuorolla New York Knicks, varaustilaisuuden kotijoukkue, valitsee DePaulin Wilson Chandlerin (F).

4:57 - Tuomas:

Phoenix Suns on vaihtanut 24. varausvuoron rahaan Portland Trail Blazersin kanssa.

4:59 - Tuomas:

24. varausvuorolla Phoenix Suns valitsee Portland Trail Blazersin organisaatioon suoraan matkaavan espanjalaisen Rudy Fernandezin (SG).

5:06 - Tuomas:

25. varausvuorolla Utah Jazz valitsee Ricen Morris Almondin (SG).

5:12 - Tuomas:

26. varausvuorolla Houston Rockets valitsee Oregonin Aaron Brooksin (PG). Koposen varaaminen on taas yhden PG:n lähempänä. Tai oikeastaan kauempanakin, koska Brooksia oli veikkailtu varattavaksi vasta Koposen jälkeen.

5:14 - Arto:

ESPN:llä kommentaattorit kritisoivat Houstonin valintaa ja spekuloivat Rocketsin tarvitsevan enemmän leveyttä PF -osastolle. Lähteestä riippuen Houstoniin veikkailtiin pelaajaa joko PG tai PF -tontilta.

5:18 - Arto:

Pistons taisi valita jo yhden PG:n, joten Koposta lienee turha odottaa tällä pickillä. Detroitin jälkeen tulee Spurs, joka kuuluu näihin Koposta kahteen otteeseen katsastaneisiin.

5:20 - Tuomas:

27. varausvuorolla, ensimmäisen kierroksen toisellaan, Detroit Pistons valitsee UCLA:n Arron Afflalon (SG).

5:25 - Arto:

Phoenix Sunsin jälkeen Koponen on tainnut esiintyä eri Mockeissa toiseksi eniten Spursin valintana. San Antoniolla on tosin valinta toisen kierroksen alkupäästäkin.

Seuraavaksi siis hallitseva mestari.

5:25 - Tuomas:

28. varausvuorolla San Antonio Spurs valitsee brasilialaisen Tiago Splitterin (PF).

5:33 - Tuomas:

29. varausvuorolla Phoenix Suns valitsee Wisconsinin yliopiston Alando Tuckerin (SF), eli Koposen ykköskierroksella varaamisen mahdollisuudet alkava olla lopullisesti mennyttä.

5:35 - Tuomas:

Koposen edellä useimpien arvioiden mukaan on vielä ainakin Gabe Pruitt.

5:36 - Arto:

Ykköskierroksen varaus jää haaveeksi, ellei sitten 76ers yllätä viimeisellä valinnallaan. Koposta on veikkailtu Philadelphiaan parissa eri mockissa.

Jokatapauksessa ensimmäisen kierroksen viimeinen valinta lähtee seuraavaksi.

5:38 - Tuomas:

30:lla ja ensimmäisen kierroksen viimeisellä varausvuorolla Philadelphia 76ers varaa vihdoin Petteri Koposen!!!!11yks.

5:40 - Arto:

Loistavaa! Koponen 76ersiin!

5:40 - Tuomas:

pet-ter-EE COPE-en-nen on virallisesti ykköskierroksen varaus. Tiukalle se meni, mutta Koponen muistetaan kuitenkin tästä lähtien aina ykköskierroksen varauksena; tarkka sija varmasti monen mielistä vuosien varrella unohtuu.

5:43 - Tuomas:

Perjantai 29.6.2007 on sittenkin hieno päivä suomalaiselle koripallolle.

Oma kiinnostukseni tätä NBA:n varaustilaisuutta kohtaan tosin lopahti kyllä saman tien ja poistun yöunille. Kiitos ja hyvää yötä kaikille kanssamme valvoneille. Tästä on hyvä jatkaa Koposkyttäämön taivalta.

5:49 - Arto:

Lähetyksessä kommentaattorit spekuloivat Koposen tulevan ensi kaudeksi eurooppaan kasvamaan, heikkoutena Koposesta kerrottiin kokemuksen puute ja lähetyksen videokooste oli taannoisesta Nike Hoop Summitista. Koponen ilmoitettiin lähetyksessä virheellisesti 21-vuotiaaksi.

Lopetan itsekin tältä iltaa. Kiitokset kaikille seuranneille ja kommentoineille.

10 kommenttia


  1. 1 Sainio

    Niin, jotkut tosiaan voivat kehua KATSONEENSA kyseistä tilaisuutta. Itse joudun tyytymään tämän sivuston seurantaan ja samalla myös NBA.comin omaan seurantaan, itsellä kun ei toimi streamit koneella.

    Koponen for President!

  2. 2 korona66

    u cant teach 7-foot..u cant

  3. 3 Bball

    Oi, kiitos tästä. Noi streamit pätkii niin perkeleesti niin pitää jättää katsomatta ja seurata tätä :) !

  4. 4 hubba

    varakkaa jo koponen!

  5. 5 hubba

    miks et päivitä?

  6. 6 jigga

    Miksei Yin joukot halua hänen pelaavan Milwaukeessa?

  7. 7 jigga

    Kiitos asiantuntevasta seurannasta.Viitsisittekö millään luetella tähän pienen listan näistä pointtia jahtaavista Koposen kannalta mielenkiintoisimmista valinnoista?

  8. 8 Pete

    Voi helvetti et menee jännäksi..

  9. 9 Pete

    MAHTAVAA!!!!!!!!!!!!!Hyvä Petsku

  10. 10 Toris

    Ja vielä Petterin nimipäivänä (Suomen aikaa) :)

    Kiitokset liveblogista, oli jännää seurata kanssanne.

Kommentoi