Petteri Koponen todellakin varattiin NBA:n varaustilaisuuden ensimmäisellä kierroksella. Espoon Hongan tiedotteen mukaan varaustilaisuuden käänteet tulivat yllätyksenä myös Koposen leirille.
- Onhan tämä aivan uskomaton juttu. Tätä tunnetta on vaikea sanoin kuvailla. Huikeaa, heitti Koponen.
Hämmennystä lisäsi hetkellisesti myös se, että Koposen tuleva NBA-seura osoittautui sittenkin Portland Trail Blazersiksi, joka osti suomalalaisen oikeudet välittömästi varaustilaisuudessa.
Draftin ykkösvaraajana Greg Odenin odotetusti napannut Portland halusi nimenomaan Koposen, mutta seura ei uskaltanut riskeerata tilannetta odottamalla toisen kierroksen 37. varausvuorolle asti. Ainakin Boston Celtics oli jo ilmoittanut, että se on valmis varaamaan Koposen numerolla 32.
Nuorekasta joukkuetta rakentavan Portlandin GM Kevin Pritchard pyysi Philadelphia 76ersiä varaamaan Koposen antaen samalla lupauksen suomalaistakamiehen ostamisesta. Draftille ominaisesti kulissien takana ehti siis tapahtua Koposen kannalta merkittäviä asioita juuri ennen 30. kierroksen varausta.
- En osannut odottaa enää ykköskierroksen varausta, kun Phoenix Sunsin ja San Antonio Spursin varausvuorot menivät ohi. Philadelphia tuli ensin minulle täysin yllätyksenä, sillä enhän ollut käynyt siellä edes näytillä, kertoi Koponen.
Koponen ei tiennyt vielä siinä vaiheessa, että draft-tilaisuutta melkoisesti hämmentänyt Portland oli jo ehtinyt sopia kaupasta Philadelphian kanssa.
- Asia valkeni, kun managerini Marc Cornstein antoi minulle puhelimen, josta vastasi Portlandin GM Pritchard. En edes muista, mitä hänen kanssaan puhuin, sillä olin siksi hämmentänyt, naureskeli Koponen.
Koposen asemaa joukkueessa helpottaa reilusti se, että joukkue varasi ensimmäisellä varausvuorolla tähden, joka vetää puoleensa median ja suuren yleisön suurimman mielenkiinnon. Suurimmat odotukset eivät siis kaadu Koposen niskaan.
Cornstein ilmoitti välittömästi varaustilaisuuden jälkeen Koposelle ja draftia seuranneelle Hongan päävalmentajalla Mihailo Pavicevicille, että he lentävät vielä samana iltana yksityiskoneella Portlandiin. Portlandissa järjestetään perjantaina lehdistötilaisuus, jossa mukana ovat ainakin Oden ja Koponen.
Koponen on ollut Pohjois-Amerikassa jo toukokuun loppupuolelta lähtien, eikä paluusta Suomeen ole vieläkään tarkkaa tietoa.
- Suunnitelmat selviävät varmasti lähiaikoina. Nähtävästi jään pelaamaan tänne kesäliigaa ja palaan Suomeen aikaisintaan heinäkuun puolivälin tuntumassa, Koponen sanoo.
NBA:n kesäliigaa pelataan Las Vegasissa 4.-14. heinäkuuta.
0 kommenttia