Petteri Koponen kohosi tahmeasta heittopelistään huolimatta jälleen Portland Trail Blazersin parhaimmistoon NBA:n kesäliigan päätösottelussa varhain maanantain vastaisena yönä Las Vegasissa.
Kolmannen voittonsa pussittanut Portland kukisti vasta toisen tappionsa kärsineen New Orleans Hornetsin lukemin 78-63 (34-36). Koposen jyvä ei ollut edellisen ottelun tavoin kohdallaan, mutta pelinteko sujui taas mallikkaasti.
Koponen pelasi ottelussa yhteensä 29.18 minuuttia kymmenen pisteen, yhden levypallon, kolmen koriin johtaneen syötön ja kahden riiston tehoilla. Hän sai 13:sta pelitilanneheitostaan neljä sisään. Koponen säkitti molemmat vapaaheittonsa, mutta kaikki viisi kolmosta kimmahtivat raudoista takaisin peliin.
Pinnock paikkasi Baylessin pisteet
Hornets viritteli karkumatkaa jo heti toisen neljänneksen alussa vyöryen kymmenen pisteen johtoon. Trail Blazers tuli kuitenkin tiukasti takaisin peliin, kun Koponen päätti puolinopean hyökkäyksen 35 sekuntia ennen taukoa: 34-34. Kolmannella neljänneksellä Koponen järjesteli taitavasti tekopaikkoja ottelun yllättäjälle JR Pinnockille (30/6), joka viimeisteli ratkaisuvaiheessa lähes erehtymättömästi.
Suomalaispelaajan antamalla esimerkillä aggressiivisesti puolustanut Portland kävi 47-39 -johdossa siinä vaiheessa, kun aiemmissa otteluissa vain 4,5 pisteen keskiarvolla vastustajaa rankaisseen 196-senttisen Pinnockin käsi kävi kuumimmillaan. Tyrmäys tehosi, eikä Hornets noussut enää koskaan Cox Pavilionin kanveesista Portlandin todelliseksi uhkaajaksi.
Pinnock tarttui tilaisuuteensa, kun Trail Blazersin tehomies ja kesäliigan MVP-pelaaja, elokuussa 20 vuotta täyttävä Jerryd Bayless ei pelannut viimeisessä ottelussa, vaan seurasi tapahtumia vaihtopenkillä siviilit päällä ja apuvalmentaja Mihailo Pavicevicin vierellä.
Bayless valittiin kesäliigasta yhdessä Minnesota Timberwolvesin Kevin Loven ja Phoenix Sunsin Robin Lopezin lisäksi niin sanottuun 13 pelaajan haastajaryhmään, joka sparraa Pekingin olympialaisiin valmistautuvaa USA:n maajoukkuetta. Portlandista nousi Pinnockin ja Koposen ohella näkyvimmin esiin 11 pistettä nostanut Bernard Robinson, joka repi vahvoihin käsiinsä kymmenen tärkeää levypalloa.
Hornetsin ehdoton hahmo oli Koposen kollega Bobby Brown (13/4), jonka tilille merkittiin peräti kymmenen syöttöä. Niistä seitsemän nähtiin jo ensimmäisellä puoliajalla. Koposen tavoin Brownin osumatarkkuus ei ollut parhaimmillaan: 14:stä pelitilanneheitosta viisi naruihin. Derrick Byars säesti Brownia 15 pisteellä ja viidellä levypallolla.
Näytöt annettu ja pallo on heitetty Pritchardille
Pelinjohdon lisäksi erityisesti puolustustyöskentelystään kehut kerännyt Koponen pelasi seitsemässä päivässä viisi kesäliigan ottelua varsin kelvollisin keskiarvoin. Espoon Hongan tähti tuikki kentällä keskimäärin 30 minuuttia, joiden aikana hän heitti 13,2 pistettä, otti 2,6 levypalloa ja antoi 3,2 koriin johtanutta syöttöä.
Tästä eteenpäin ratkaisijan roolissa on Paul Allenin omistaman Trail Blazersin seurajohto. Koponen on antanut näyttönsä ensi kauden NBA-sopimuksen osalta ja pallo on heitetty nyt lopullisesti Portlandin managerin Kevin Pritchardin käsiin.
Lähde: Espoon Honka
0 kommenttia