Petteri Koposen tuleva joukkue on siis italialainen Virtus Bologna. Italian pääsarja Serie A:ssa pelaava joukkue tekee vahvasti paluuta Euroopan huipulle parin vuoden takaisen alasarjavisiitin jälkeen. Joukkue osallistuu FIBA EuroChallengeen, joka viime kaudella tunnettiin vielä nimellä FIBA EuroCup.
- Tämä on unelmieni täyttymys. Olen solminut Virtus Bolognan kanssa neljän vuoden mittaisen sopimuksen, johon saimme neuvoteltua jokaisen kauden jälkeen kohtuullisen buyout-pykälän NBA:han. Taloudellisesti tämä sopimus on yhtä hyvä, minkä NBA olisi tuonut tässä vaiheessa tullessaan, sanoo Koponen.
Portland Trail Blazers ei vielä ensi kaudeksi halunnut Koposta kokoonpanoonsa vaan haluaa hänen kehittyvän joukkueessa, jossa hän saa enemmän peliakaa.
- Minulla oli eurooppalaisseurojen lisäksi paljon kysyntää myös muista NBA-seuroista, mutta Portland ei halunnut luopua minusta. Hyvää tässä on se, että Portland uskoo osaltani yhteiseen tulevaisuuteen ja tavallaan huonoa se, että en pystynyt itse vaikuttamaan suuremmin näihin asioihin. Tämä on bisnestä, korostaa Koponen.
- Portlandin manageri Kevin Pritchard näki osaltani paremmaksi vaihtoehdoksi kehittymisen Euroopassa kuin toisaalta pelaamisen vähin minuutein NBA:ssa ja kenties D-liigassa. Toisaalta agenttini kertoi, että minulla olisi ollut kymmenkuntakin ottajaa NBA:ssa jo nyt, jos olisin ollut vapaa lähtemään, kertoo Koponen.
Italialaisen Renato Pasqualin luotsaama Virtus Bologna tarjoaa Koposelle riittävät haasteet Euroopan huipulla.
- Pääsen pelaamaan ja harjoittelemaan hyvässä jengissä, joka satsaa vahvasti ensi kauteen. Virtus Bologna tähtää Italian mestaruuteen ja menestykseen FIBA EuroCupissa, sanoo Koponen.
- Olen erittäin iloinen tästä sopimuksesta huippuseuran kanssa. Virtus Bologna tarjosi Koposelle sopimusta jo vuosi sitten, mutta katsoimme silloin parhaaksi, että Petteri jatkaa vielä yhden kauden Suomessa ja Hongassa, sanoo Espoon Hongan omistaja ja toimitusjohtaja Mika Sohlberg.
- Tämä on kilpaurheilua. Sanoin Petterille, että jos hän jatkaa kehitystään vastaavasti vielä vuoden tai kaksi Euroopassa, niin hän on silloin varmasti NBA:ssa. Kylmä tosiasia oli, että nuorekkaalla Portlandilla on tällä hetkellä liian monta takamiestä joukkueessaan.
Sohlberg uskoo vakaasti, että Trail Blazers kaavailee Koposta lähivuosina kokoonpanoonsa.
- Tämä on ollut luettavissa selvästi Pritchardin puheista. Koposella ei ollut mitään mieltä pelata Portlandissa 3-pointtina muutamia minuutteja, kun Virtus Bolognasta peliaikaa on tarjolla jopa 20-25 minuuttia ottelu kohden, arvioi Sohlberg.
0 kommenttia